Draama tulee kreikan sanasta δρᾶμα ”toiminta”, jonka kantamuoto puolestaan on δράω ”tehdä”. Draama on siis ennen kaikkea toimintaa!
Forum puolestaan oli antiikin kaupungeissa julkinen tila jossa tehtiin sekä kauppaa että politiikkaa. Foorumeilla oli keskeinen rooli yhteisöjen vuorovaikutuksessa.
Drama Forum edistää sekä tekemistä että keskustelua ja vuorovaikutusta näyttämötaiteen kaikilla aloilla.
Suomalaisia teatterialan järjestöjä
Suomen Teatterit, Finlands Teatrar ry eli STEFI on ammattiteattereita edustava järjestö. Siihen kuuluu jäseninä 54 teatteria eri puolilta Suomea.
Järjestön toimintaan kuuluu myös alan työehtosopimusten neuvotteleminen. Suomen teatterit kuluu myös useisiin kansainvälisiin yhteistyöverkostoihin.
Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry. edustaa kirjailijoita jotka ammatikseen kirjoittavat näytelmiä sekä käsikirjoituksia muun muassa elokuviin sekä televisioon. Jäseniä yhdistyksessä on noin 500.
Parhaalle kotimaiselle näytelmäkäsikirjoitukselle myönnetään vuosittainen Lea-palkinto.
Suomen näyttelijäliitto – Finlands Skådespelarförbund on vanhin alan ammattiliitoista. Se ei kuuluu keskusliittoihin, vaan toimii itsenäisesti editääkseen jäsentensä toimeentuloa ja sosiaalista asemaa. Jäseniä on lähes 2000.
Suomen lausujain liitto edistää lausuntataiteen ja runonlausunnan harjoittajien toimintaa. Taiteilijajäseniä on noin 200 ja yhteisöjäseniä parikymmentä.
Lausujain liitto järjestää Veikko Sinisalo-kilpailun nuorille, alle 30 vuotiaille lausujille.
Suomen Harrastajateatteriliitto on huomattavan kokoinen kulttuurijärjestö, sillä harrastajateattereita on jäseninä yli 500 kappaletta. Liitto tarjoaa tukea toimintaan monissa muodoissa. Tiedottamisen ja kouluttamisen lisäksi se myöntää tuotantoavustuksia. Monet toimivat kesäteattereina.
Liiton merkkitapahtuma on vuosittain järjestettävä Harrastajateatterikesä, jonne valitaan hakemusten perusteella parhaat harrastajateatterit.
Teatterikeskus on yhdistys joka edistää ryhmämuotoisten ammattiteattereiden toimintaa Suomessa. Teatterikeskus ei osallistu varsinaiseen ohjelmalliseen tuotantoon, vaan toimii ennen kaikkea edunvalvojana sekä yhteistyöelimenä.
Työväen Näyttämöiden Liitto ry. edustaa sekä ammatti- että harrastelijateattereita. Jäseniä on noin 200. Järjestö tekee yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa, ja järjestää muun muassa koulutusta, seminaareja sekä teatterifestivaaleja.
Näitä ovat muun muassa Työväen näyttämöpäivät, KUULAS lastenteatteritapahtuma, Pakko sanoa – festivaali, Nuori Näyttämö sekä erilaiset alueelliset tapahtumat.
Ylioppilasteatteriliitto SYTY edustaa yliopistojen yhteydessä toimivien teatterien lisäksi myös ns. ylioppilasteatterihenkisiä ryhmiä. Jäsenteattereita on kaikkiaan 14. SYTY on myös puolestaan jäsenenä Harrastajateatteriliitossa. Näkyvin tapahtuma on vuotuinen yliopilasteatterifestivaali, jonssa jokainen jäsenteatteri esittää yhden näytelmän. Jäsenteattereita ovat:
- Ilves-teatteri, Helsinki
- Joensuun ylioppilasteatteri, Joensuu
- Jyväskylän ylioppilasteatteri, Jyväskylä
- Kellariteatteri, Helsinki
- Kuopion ylioppilasteatteri, Kuopio
- Lapin ylioppilasteatteri, Rovaniemi
- Lappeenrannan ylioppilasteatteri ActI, Lappeenranta
- Oulun ylioppilasteatteri, Oulu
- Porin ylioppilasteatteri, Pori
- Studentteatern i Åbo, Turku
- Tampereen ylioppilasteatteri, Tampere
- Turun ylioppilasteatteri, Turku
- Vaasan Ylioppilasteatteri Ramppi, Vaasa
- Ylioppilasteatteri, Helsinki
Viihdettä koronan aikaan
Suomen Teatterit on julkaissut karuja lukuja esittävän taiteen tilasta yli puoli vuotta jatkuneen koronakriisin aikana. Ne esitykset joita on pystytty järjestämään, on jouduttu pitämään hyvin rajallisina yleisökapasiteetiltaan. Ja tilanne näyttäisi jatkuvan myös kevään 2021 puolelle.
Elävän taidetta on pyritty korvaamaan erilaisin innovatiivisin online-järjestelyin. Teknologia on mielenkiintoista mutta valitettavasti nettistriimeistä saatavat tulot jäävät väistämättä alhaisemmiksi. Ihmiset kyllä viettävät aikaa ja tekevät hankintoja netissä, mutta aika taitaa kulua enemmän Netflixin ja nettikasinoiden parissa.
Näyttelijöiden kannalta hankalaa on myös että monet tv- ja elokuvatuotannot ovat jääneet tauolle tai toteutettu rajallisemmalla henkilökunnalla.